fbpx

Esimiestyön rajat -koulutus antaa laajan kokonaisnäkemyksen käytännössä hyödynnettävistä keinoista erilaisissa haastavissa työyhteisötilanteissa. Kun sekä säännöt – niin kirjoitetut kuin kirjoittamattomatkin – että tunteet otetaan arjessa huomioon, syntyy paras lopputulos. Tällaista yhdistelmäkoulutusta on toivottu!

Tähän uudistettuun koulutukseen on sisällytetty aiempaa enemmän aikaa ja mahdollisuuksia käsitellä sellaisia arjen haasteita, joita ei ole tapana ratkoa tuomioistuimissa. Merkittävimmät oikeustapaukset ovat kuitenkin edelleen mukana suunnannäyttäjinä.


Tavoite ja hyöty
Esimiehillä on lukuisia velvollisuuksia – mutta myös oikeuksia
, joista kannattaa olla tietoinen. Kun sekä johtamisopit että juridiset perustiedot ovat hallussa, esimies voi aiempaa rauhallisemmalla mielellä keskittyä päivittäiseen työhönsä.

Lainsäädäntö ja oikeuskäytäntö eivät ole oma, muusta elämästä erillinen saarekkeensa. Kun työyhteisössä tiedetään, miten ne vaikuttavat käytössä oleviin keinoihin haastavissa tilanteissa, säästytään monelta murheelta. Virheiden pelko vähenee huomattavasti, kun juridinen osaaminen paranee. Siksi tämän koulutuksen jokaiseen kokonaisuuteen sisältyy laaja esimiehen oikeudellinen työkalupakki.

Koska lainsäädännön ja oikeuskäytännön lisäksi myös muun muassa organisaatiokulttuuri sekä erilaiset ihmis- ja valtasuhteet vaikuttavat merkittävästi eri työpaikoilla tosiasiallisesti käytössä oleviin keinoihin, näitä asioita käsitellään tällä kurssilla yhdessä.

Koulutuksessa käydään läpi käytännön tilanteita esimerkkien kautta. Ideana on tarjota työkaluja osallistujien ajankohtaisiin pulmiin.

Etukäteiskysymyksiä ja vastauksia niihin käsitellään päivän aikana sopivissa asiayhteyksissä. Etukäteiskysymykset muokkaavat kurssia juuri kulloistenkin osallistujien tarpeisiin parhaiten vastaavavaksi – ole siis rohkeasti yhteydessä kouluttajaan!


Kenelle?
Työoikeuden ja johtamisoppien käytännön soveltamisesta kiinnostuneille.

– Koulutus on suunniteltu ensisijaisesti lähiesimiehille, mutta se soveltuu myös kaikille muille työyhteisön ongelmatilanteisiin ratkaisuja hakeville, esimerkiksi HR-asiantuntijoille ja luottamusmiehille. Erilaiset näkökulmat ovat rikkaus, jota hyödynnämme toisiltamme oppien ja ymmärrystä etsien mahdollisimman laajasti niin ryhmä- kuin parikeskusteluissakin. Kaikki päivän aikana käytävät keskustelut ovat luottamuksellisia.
– Koulutus sopii niin uraansa aloitteleville kuin kokeneillekin toimijoille. Jokainen saa sisällöstä uusia oivalluksia.
– Koulutuksessa käsitellään sekä työ- että virkasuhteita. Tästäkin syystä koulutus soveltuu niin yksityisen kuin julkisenkin sektorin esimiehille.


Kouluttaja
Katariina Sorvanto
, KataKoski Oy. Katariina on lakimies, joka on tutustunut laajasti johtamiseen ja organisaatioiden toimintaan sekä teoriassa että käytännössä. Katariina on innostava ja pidetty, yli kymmenen vuoden esiintymiskokemuksella toimiva kouluttaja. KataKoski Oy on alkuvuodesta 2016 perustettu, esimies- ja työyhteisökoulutuksia, työoikeudellista konsultointia sekä erilaisia johtamisratkaisuja tarjoava yritys.

Osallistujien antamaa palautetta aiemmilta kursseilta:
– ”Kiitos hyvästä koulutuksesta!”
– ”Kouluttajalla innostava ote. Tiukkaa faktaa kiinnostavin esimerkein ja elävä tapa konkretisoida asiaa. Kiitos!”
– ”Paljon tuli tietoa ja hyviä kokemuksia.”
– ”Hyvä kouluttaja. Voisin osallistua uudestaan hänen kursseilleen.”
– ”Hyödyllistä tietoa, vinkkejä ym. esimiestyöhön.”
– ”Oikein hyvä. Mukavaa keskustelua ? ”
– ”Kouluttajalla selkeä ulosanti, asiantunteva, miellyttävä kuunnella.”
– ”Kiinnostavaa oli erityisesti myös muiden alojen esimiesten kokemukset!”
– ”Hyvin tietoa työlainsäädännöstä. Ja ongelmatyöntekijöistä.”
– ”Hyvä luennoitsija, monipuolinen tietämys.”
– ”Sain työkaluja tulevaan työhön.”
– ”Aiheen ympärillä oli hyvää keskustelua muiden esimieskollegoiden kanssa + kommentit pitkin päivää.”
– ”Esitys oli tasapainoinen ja hyvin aikataulutettu.”
– ”Tapausten käsittely oli paras anti. Käytännön neuvot hyviä.”
– ”Hyvä kokonaisuus, käytännönläheinen, hyviä esimerkkejä. Hyvää keskustelua.”


OHJELMA

8.30 Ilmoittautuminen, aineiston jako ja aamukahvi
9.00 Aloitus
12.15 – 13.00 Lounas
14.00 – 14.15 Kahvi
16.00 Koulutus päättyy


SISÄLTÖ

Muutos – mainio mahdollisuus

Muutosvastarinnasta muutosmyötärinnaksi
– Muutospsykologiaa – kuinka nopeasti ja miten voidaan päästä eteenpäin?
– Mitä hyötyä muutoksesta on ja kuinka siitä kannattaa kertoa?

Tunteet
– Merkitys myös faktoina
– Käyttö voimavarana ja fiksuna suunnannäyttäjänä?

Erilaiset reaktiot muutostilanteissa
– Mikä on sallittua ja mikä ei?
– Työn hallinnan kokemuksen merkitys

Mikä saa muuttua ja mikä ei?
– Muutokset työnkuviin – mitä on huomioitava ja miten toimittava?
– Mikä oikeasti muuttuu ja mikä käytännössä pysyy ennallaan – miksi?

Miten työyhteisön toimintaa voidaan tehostaa?

Työntekijöiden velvollisuudet ja työnantajan oikeudet
– Esimiehillä on oikeus – ja toisaalta myös velvollisuus – vaatia ryhmäläisiltään
– Psykologisen sopimuksen eli vapaaehtoisen sitoutumisen merkitys

Alisuorittajien motivoiminen
– Mistä on kyse?
– Mitä olet kokeillut – ja mitä vielä voisitte yrittää?

Varhainen välittäminen
– Kuinka hyödynnät mahdollisimman kattavasti käytännössä?
– Samanlaisissa tilanteissa samanlainen toiminta

Käytännön askelmat
– Lempeimmistä keinoista alkaen
– Eteneminen vaihe vaiheelta

Konfliktit ja loukkaukset – kuinka hyvä esimies toimii?

Mikä on kiusaamista ja mikä ei?
– Roolin mukainen toiminta
– Esimerkkinä esimiehen työnjohtovelvollisuuden jämäkkä käyttö

Raamit nyt ja tulevaisuudessa
– Missä tilanteessa nyt ollaan? Mitä se mahdollistaa?
– Jatkuvan keskustelun merkitys

Mihin kannattaa käytännössä puuttua – ja mihin ei?
– Kenellä milloinkin on vastuu toiminnasta?
– Mihin eri työntekijät sitoutuvat?

Tuki omalta esimieheltä
– Mitä esimiehellä on oikeus vaatia omalta esimieheltään?
– Voiko oman esimiehen antamaan tukeen itse vaikuttaa?

Joskus jopa yksilöperusteinen irtisanominen on työyhteisön kannalta paras vaihtoehto

Sääntelyä ja oikeuskäytäntöä
– Varoituksen merkitys ja käytännön vaikutukset
– Oikeat ja mahdollisimman turvalliset menettelytavat irtisanomismenettelyssä


Koulutuspaikka:
Tapahtumatalo Bank, Unioninkatu 20, 00130 Helsinki

Ajankohta:
tiistai 29.10.2019

Hinta:
697 euroa
/hlö + alv 24 %. Sisältää materiaalin, lounaan ja kahvit.

Ryhmäetuhinta:
Samasta organisaatiosta kaksi osallistujaa: 657 euroa /hlö + alv 24 %
kolme tai useampia osallistujia: 597 euroa /hlö + alv 24 %

Ilmoittautumisen peruutusehdot:
Peruutus on ilmoitettava viimeistään 14 vuorokautta ennen koulutustilaisuuden alkua. Myöhemmin tehtävistä peruutuksista veloitetaan 50 % koulutustilaisuuden hinnasta. Mikäli osallistumista ei peruuteta lainkaan, veloitetaan koko koulutustilaisuuden hinta. Esteen sattuessa koulutuspaikan voi luovuttaa toiselle samassa organisaatiossa työskentelevälle.

 

Koulutus jo pidetty. Ilmoittautuminen sulkeutunut.