Tässä valmennuksessa
– Opit uusia työkaluja
– Opit rakentamaan tilaisuuksistasi loogisesti eteneviä kokonaisuuksia
– Opit konkreettisia ulottuvuuksia, joiden avulla valitset sopivan työkalun ja lähestymistavan kuhunkin tilanteeseen
– Opit mestarifasilitaattorin keskeisimmän ominaisuuden – ja miten sitä voi kehittää
– Saat huipputason työkalun vaihtoehtojen arviointiin ja päätöksentekoon
– Pääset työstämään itse valitsemiasi kysymyksiä valmentajan ja ryhmän kanssa
– Pääset kokemaan kokonaisia työpajoja, joissa osallistujat viedään aina toimenpiteiden konkretisointiin asti, tismalleen samalla tavalla kuin aidoissa tilanteissa
– Pääset itse suunnittelemaan ja toteuttamaan kokonaisia työpajoja muiden osallistujien kanssa
– Pääset jakamaan osaamistasi ja kokemuksiasi muiden taiturien kanssa
– Opit viiden portaan suunnittelumallin, jolla viet tilaisuutesi timanttiselle tasolle
– Hiot oman tulevan tilaisuutesi suunnitelman toimivammaksi

Valmennustapa
Valmennuksen idea on, että siinä opetellaan työskentelytapoja osallistujille merkityksellisillä sisällöillä. Kun esimerkiksi opetellaan tilaisuuksien suunnittelua, hiotaan suunnitelmat osallistujien itse valitsemiin todellisiin tilaisuuksiin. Kun opetellaan toimintasuunnitelman tekoa, tehdään ihan oikeat toimintasuunnitelmat, joissa osallistujat kiteyttävät, miten varmistavat valmennuksen oppien käytäntöön viemisen. Näin osallistujat saavat menetelmäkokeiluissa kaksi hyödyllistä asiaa samalla kertaa; lopputuloksen, jota voivat hyödyntää omassa työssään ja tavan, jolla lopputulokseen päästiin.

Valmennuksen toimintatapa on työpaja–tyyppinen. Osallistujat pääsevät työstämään itse valitsemiaan aiheita ja haasteita sekä kokeilemaan valmennuksessa opeteltavia menetelmiä. Tarkoitus on oppia tekemällä ja muuttaa osallistujien osaaminen tekemiseksi. Jokainen osallistuja rakentaa henkilökohtaisen aikataulutetun toimintasuunnitelman valmennuksen oppien käyttöönoton ja henkilökohtaisen kehityksen varmistamiseksi.

Kenelle valmennus on tarkoitettu?
Kun haluat hioa fasilitointitaitojasi korkeammalle tasolle, tämä valmennus on sinua varten. Tämän fasilitoinnin jatkovalmennuksen keskeisin tavoite on valaa osallistujiin varmuutta ja taitoa hyödyntää fasilitointiosaamista omassa työssään. Tässä valmennuksessa osallistujat oppivat rakentamaan taidokkaammin kokonaisia tilaisuuksia ja pääsevät harjoittelemaan fasilitointia sekä suunnittelemaan omia tilaisuuksiaan. Kaupan päälle tulee aimo annos uusia fasilitointityökaluja.

Tämä fasilitoinnin jatkotason valmennus on sinulle, joka jo olet
1) käynyt minkä tahansa fasilitoinnin perusvalmennuksen ja/tai
2) työskennellyt ryhmien kanssa paljon ja koet hallitsevasi fasilitoinnin perusteet ja perustyökalut.

Opit nämä työkalut:
Onnistuneen kohtaamisen kaava – työkalu onnistuneiden tilaisuuksien rakentamiseen
High Five – aivan uusi menetelmä ryhmän lämmittämiseen ja yhteisen todellisuuden luomiseen
Odotusten listaus ja priorisointi – työkalu, jolla varmistat yhteisen ymmärryksen tavoitteista
Ratkaisujen metsästyss – tehokas ja osallistava menetelmä ryhmän tietotaidon yhdistämiseen
Appreciative Inquiry – ratkaisukeskeinen ongelmanratkaisutyökalu, jossa ratkaisut rakennetaan onnistumiskokemuksia analysoimalla
Tiekartta – helppo tapa visualisoida ratkaisut ja toimenpiteet
Toiminnan ensi askeleet – avain toimenpiteiden käytäntöön viemiseen
Simulaatio – työkalu taitojen hiomiseen mestarilliselle tasolle
Koordinaatisto – menetelmä ryhmän virittämiseen, nopeaan tilannearviointiin ja reagointiin
Tie timanttiseen suunnitelmaan – viiden portaan suunnittelumalli
Parisparraus – mainio työskentelytapa oman toiminnan hiomiseen
Ideamylly – menetelmä ryhmän yhteisen todellisuuden luomiseen, tietotaidon yhdistämiseen ja toimintasuunnitelmien tekoon
Viisi sormea – nopea ja yksinkertainen mutta informatiivinen valintatekniikka
Positiivisen palautteen seremonia – mainio tapa lopettaa myönteisissä merkeissä

Kouluttaja
Valmennuksen onnistumisesta vastaa Mirko Häyrinen.

Mirko Häyrinen on valmentaja, joka on valmentanut kymmeniä tuhansia ihmisiä ja vetänyt pitkälti yli 2000 tilaisuutta – yksittäisistä kokouksista ja valmennuksista aina kokonaisten konsernien strategioiden jalkautusprosesseihin ja henkilöstökyselyn purkuihin asti.

Mirko on karismaattinen valmentaja, joka vetää vaikuttavia valmennuksia. Mirko sytyttää osallistujissa halun kehittyä ja kukoistaa. Mirko saa osallistujajoukon innostumaan, motivoitumaan ja sitoutumaan. Mirkon erikoisalaa ovat tehokkaan ajankäytön hallinnan valmennukset, fasilitointivalmennukset ja erilaisten tilaisuuksien fasilitointi.

Mirko johtaa Suomen Fasilitoinnin Mestarit -yhteisöä, johon kuuluu yli 1000 jäsentä. Mirko on IAF:n (International Association of Facilitators) jäsen ja koulutukseltaan psykologian maisteri. Ennen uraansa valmentajana Mirko on toiminut muun muassa kansainvälisen yrityksen toimitusjohtajana.
Käy katsomassa Mirkon esittäytymisvideo täältä


Otteita Mirko Häyrisen valmennusten palautteista:

”Probably the best training ever during my 30 year work career.”
– Per Karlsson, Financial Analyst, Nordea Bank Ab

”Paikalla olleena voin lämpimästi – melkein avotulella – suositella Mirkon ja Elevatorin koulutuksia. Great stuff!”
– Juha Voipio, Commercial Contract Manager, Hewlett Packard

”Mieletön päivä! Kiitos Mirkolle osaavasta valmennuksesta ja isosta tukusta uusia työkaluja.”
– Ilari Viippola, Content Strategist, Dagmar

”Kiitos upeasta päivästä niin Mirkolle kuin tälle huikealle porukalle! Selkeytti ajatuksia ja toi uutta näkökulmaan omaan työhön. Mirkon 100% läsnäolo ja vankka kokemus antoivat innostusta, jonka siivittämänä saatuja työvälineitä vien arkeeni!”
– Heli Pironetti, Aikuisopettaja, Ylä-Savon Ammattiopisto


OHJELMA

1. valmennuspäivä

8.30 Ilmoittautuminen ja aamukahvi

9.00 Tilaisuuden aloitus, ohjelma ja tavoitteet
High Five – aivan uusi menetelmä ryhmän lämmittämiseen ja yhteisen todellisuuden luomiseen
Odotusten listaus ja priorisointi – työkalu, jolla varmistat yhteisen ymmärryksen tavoitteista
– Osallistujat konkretisoivat valmennukseen kohdistamansa odotukset ydinkysymyksiksi, joista valitaan tärkeimmät, joita lähdetään työstämään valmennuksen seuraavassa vaiheessa

10.00 Ydinkysymysten pohdintaa
– Haetaan ratkaisuja osallistujien valitsemiin ydinkysymyksiin
– Ryhmä konkretisoi yhteisesti parhaat ratkaisut
– Kukin osallistuja kiteyttää itselleen keskeisimmät ratkaisut
Ratkaisujen metsästys – Tehokas ja osallistava menetelmä ryhmän tietotaidon yhdistämiseen

11.20 Lounas

12.10 Miten valitsen sopivan menetelmän kuhunkin tilanteeseen, osa 1
– Olennainen menetelmän valintaa ohjaava ulottuvuus ja siihen liittyviä konkreettisia kysymyksiä, jotka auttavat valitsemaan sopivan menetelmän kuhunkin tilanteeseen

13.00 Kahvitauko

13.10 Avaimet loistaviin tilaisuuksiin -työpaja
– Osallistujat kokevat kokonaisen kehitystyöpajan, jossa valmennuksen työkaluja käytetään tismalleen samalla tavalla kuin aidossa tilanteessa
– Ryhmä kiteyttää timanttisten tilaisuuksien kulmakivet ja näiden pohjalta joukon ratkaisuja, joista kukin osallistuja valitsee itselleen keskeisimmät ja rakentaa näiden pohjalta henkilökohtaisen toimintasuunnitelman
– Työkaluina työpajassa:
Onnistuneen kohtaamisen kaava – työkalu onnistuneiden tilaisuuksien rakentamiseen
Appreciative Inquiry – positiivinen kehitysprosessi, jossa ratkaisut luodaan onnistumiskokemuksia analysoimalla
Tiekartta – helppo tapa visualisoida ratkaisut ja toimenpiteet
Toiminnan ensi askeleet – avain toimenpiteiden käytäntöön viemiseen

14.45 Miten valitsen sopivan menetelmän kuhunkin tilanteeseen, osa 2
– Toinen olennainen menetelmän valintaa ohjaava ulottuvuus ja siihen liittyviä konkreettisia kysymyksiä, jotka auttavat valitsemaan sopivan menetelmän kuhunkin tilanteeseen

15.30 Mestarifasilitaattorin keskeisin ominaisuus – ja miten sitä voi kehittää

16.15 Ensimmäisen valmennuspäivän yhteenveto

16.30 Ensimmäinen valmennuspäivä päättyy

—–
2. valmennuspäivä

8.30 Aamukahvi

9.00 Aloitus ja kertaus

9.20 Fasilitointisimulaation suunnittelu
– Osallistujat jaetaan ryhmiin, joista jokainen valitsee teeman
– Kukin ryhmä suunnittelee prosessin, jolla aikovat työstää teemaansa; he siis suunnittelevat pienen työpajan

10.20 Fasilitointisimulaation toteutus
– Osallistujat valitsevat, kuka ryhmäläisistä vetää kunkin osuuden suunnitellusta tilaisuudesta ja toteuttavat tilaisuuden eli simulaation

11.20 Lounas

12.10 Fasilitointisimulaation analysointi
– Analysoimme, kuinka ryhmät ja heidän valitsemansa fasilitaattorit ovat selviytyneet simulaatiosta

12.40 Koordinaatisto
– menetelmä ryhmän virittämiseen, nopeaan tilannearviointiin ja reagointiin

12.45 Omaa tilaisuutta koskevan suunnitelman hiominen
– Osallistujat pääsevät hyödyntämään valmennuksessa oppimiaan periaatteita ja työkaluja omaa tilaisuuttaan koskevan suunnitelmansa hiomiseen
– Osallistujat hiovat suunnitelmiaan timanttisempaan suuntaan parisparrauksena harjoituksessa, jossa opetellaan viiden portaan suunnittelumallin käyttöä ja hyödynnetään valmennuksen oppeja
– Harjoituksen tarkoitus on varmistaa henkilökohtainen kehitys ja valmennuksen oppien käyttöönotto
Parisparraus – mainio työskentelytapa oman toiminnan hiomiseen

14.10 Kahvitauko

14.20 Tie timanttiseen suunnitelmaan – viiden portaan suunnittelumalli
– Valmentaja ja osallistujat analysoivat tarkemmin käytetyn viiden portaan suunnittelumallin kunkin vaiheen tarkoitusta

15.10 Valmennuksen keskeisimpien oppien ja oivallusten kiteyttäminen
– Osallistujat kiteyttävät valmennuksen tärkeimmät opit
Ideamylly – menetelmä ryhmän yhteisen todellisuuden luomiseen, ryhmän tietotaidon yhdistämiseen ja toimintasuunnitelmien tekoon

16.15 Valmennuksen loppuarviointi ja lopetusseremonia
– Menetelminä Viisi sormea ja Positiivisen palautteen seremonia

16.30 Valmennus päättyy

——————
Paikka:
Elevatorin koulutustilat, Birger Kaipiaisen katu 4 C, Arabianranta, 00560 Helsinki.

Ajankohta:
9.-10.12.2019

Hinta:
1397 euroa
/hlö + alv 24 %. Sisältää kurssimateriaalit sekä aamukahvin, lounaan ja iltapäiväkahvin valmennuspäivinä.

Ilmoittautumisen peruutusehdot:
Myöhemmin kuin 14 päivää ennen koulutuksen alkua tulleista peruutuksista veloitamme 50 % kokonaishinnasta. Mikäli osallistumista ei peruuteta, veloitamme koko koulutusmaksun. Esteen sattuessa koulutuspaikan voi luovuttaa samassa organisaatiossa työskentelevälle.

 

Koulutus jo pidetty. Ilmoittautuminen sulkeutunut.