fbpx

Älä yritä tainnuttaa asiakastasi ostamaan. Mikä tahansa myyntiesitys mahtuu 10 sivuun ilman, että ne ovat edes täyteen ahdettuja.

Yhdeksän myyjää kymmenestä vetää työkseen aivan umpisurkeita myyntiesityksiä. Se on ällistyttävää, koska jokainen yritys nousee tai kaatuu myyntipuheensa mukana.

Toki huippumyyjä saa tilauksia myyntimateriaalista huolimatta. Mutta suurin osa myyjistä kuuluu keskinkertaisten kastiin. Se on tilastofakta. He tarvitsisivat kaiken mahdollisen avun.

Ikävä kyllä myyntiesityksiä laativat yleensä asiantuntijat, jotka eivät ymmärrä edes viestinnän alkeita. Tulos on silkkaa soopaa. Siitä puuttuvat sekä johtoajatus että rakenne. Puhumattakaan, että mukaan olisi eksynyt edes häivähdys draaman kaaresta.

Myös monet hyväksi havaitut havainnollistamisen keinot ovat tyystin unohtuneet. Mainostoimiston turaamasta esityspohjastakin on yleensä pelkkää haittaa.

Suomen kokenein tuotteistaja Jari Parantainen kertoo keinot, joiden avulla rakennat myyntiesityksesi kolmessa konkreettisessa vaiheessa. Opit perustuvat satojen asiantuntijapalvelujen ja teknisten tuotteiden tuotteistusprojektien oppeihin vuosina 2005–2019.

Koulutuksen ohjelmaan sisältyy aina useita käytännön esimerkkejä tavallista tehokkaammista kotimaisten asiantuntijapalvelujen myyntiin rakennetuista esityksistä.

Kuulostavatko nämä oireet tutuilta?
1. Kuulijasi torkkuvat ja näpräävät puhelimiaan
2. Esityksesi on loputtoman pitkä ja puuduttava
3. Puheestasi puuttuu punainen lanka ja rakenne
4. Materiaalisi näyttää kuin se olisi syntynyt 1980-luvulla
5. Asiakkaillasi ei ole esityksen jälkeen mitään kysyttävää
6. Asiakkaasi esittävät kysymyksiä, joihin juuri esityksessäsi vastasit

Saat selkokieliset vastaukset näihin tärkeisiin kysymyksiin:
– Mitkä yleiset virheet toistuvat myyntiesityksissä vuodesta toiseen?
– Hyvä esitys tarvitsee perustakseen joukon päätöksiä. Mitä ne ovat?
– Millaisiin psykologisiin keinoihin tehokas myyntiesitys perustuu?
– Myyvän esityksen rakenne noudattaa selkeää kaavaa. Mikä se on?
– Millaiset myyntiesityksen osat auttavat myyjääsi perustelemaan väitteensä?
– Miten rakennat ärhäkän esityksesi käytännössä vaiheittain alusta loppuun?
– Millainen olisi koukuttava, mutta perinteisestä selvästi poikkeava sisältö?

Kenelle Kymmenen sivun myyntiesitys -koulutus sopii?
Tämä koulutus sopii erityisesti huipputekniikkaa tai asiantuntijapalveluja toimittavien b2b-yritysten ratkaisumyynnin ammattilaisille.

Onnellisen osallistujan titteli on tyypillisesti asiantuntija, konsultti, myyjä, myyntipäällikkö, myyntijohtaja, markkinointipäällikkö, markkinointijohtaja, yrittäjä tai tuotepäällikkö. Myös projektipäällikkö hyötyy tästä koulutuksesta.

Hyvä myyntiesitys on pohjimmiltaan käsikirjoitus.
Se toimii dokumentaationa ja koulutusmateriaalina, jonka avulla monistat tuotteesi tai palvelusi hyödyt myyjillesi.

Esityksen avulla kerrot tavoitteistasi myös mainostoimistolle tai oman firmasi markkinoijille. Se auttaa verkkosivujesi suunnittelijoita. Saat kättä pidempää jopa uusien työntekijöiden rekrytointiin.

Kenelle Kymmenen sivun myyntiesitys -koulutus ei sovi?
Huonoimmat palautteet tästä koulutuksesta antavat yleensä ne osallistujat, joilla on ristiriitaisia tavoitteita. He esimerkiksi haluavat vaikuttaa kuulijoihinsa ilman, että he uskaltavat vaikuttaa kuulijoihinsa. Puhe toimii hyvin harvoin niin, että se käsittelee kaikkien kannalta vain harmittomia ja mukavia asioita.

Entä jos firmasi myyjät eivät käytä myyntiesityksiä?
Se ei haittaa: napakasta showsta on paljon hyötyä, vaikka yksikään myyjäsi ei koskaan vetäisi läppäriään esiin.

Kouluttajanasi Jari Parantainen
– Suomen kokenein tuotteistaja
– Yli 200 tuotteistusprojektia vuodesta 2002
– Puoli tusinaa bisneskirjaa, aiheina tuotteistaminen, hinnoittelu ja myynnin psykologia
– Tuhat vedettyä koulutusta
– Tukuttain tarinoita kotimaisista projekteista
– Tuoreita esimerkkejä hinnoittelusta käytännössä
– Ei väkinäisiä ryhmätöitä tai noloja rentoutusharjoituksia



Palautteita viimeaikaisilta myyntiesityksen rakennuskursseilta
– ”Selkeä käsitys, miten myyntiesityksiä ei ainakaan tule tehdä.”
– ”Monipuolinen koulutus.”
– ”Oletin, että kurssi sopisi paremmin ensikohtaamiseen, jossa kartoitetaan asiakastarpeita.”
– ”Uusia ideoita & vanhojen vahvistamista.”
– ”Myyviä keinoja esityksen parantamiseksi.”
– ”Paljon uusia hyviä ajatuksia. Löytyy heti sovelluskohteita.”
– ”Hyviä vinkkejä ja esimerkkejä.”
– ”Tasapainoinen ja tiivis kokonaisuus.”
– ”Hyvän myyntiesityksen psykologia & rakenne.”
– ”Vaatii vielä sulattelua, että pystyy itse ottamaan käyttöön.”
– ”Käytännönläheistä ja heti sovellettavissa.”
– ”Silmiä avaava sisältö, ravisteli hienosti irti totutuista tavoista.”
– ”Uusia vinkkejä dynaamisen esityksen rakentamiseen.”


Ei laulua, ei leikkiä -takuu
Jari Parantainen antaa koulutukselleen takuun: se ei sisällä kiusallisia ryhmätöitä tai rentoutusharjoituksia. Jopa esittelykierros jää väliin. Päivä sopii siis myös introverteille.

OHJELMA

9:00 Ilmoittautuminen ja aamukahvi
9:30 Aloitus
12:30 – 13:15 Lounas
14:15 – 14:30 Iltapäiväkahvi
15:30 Kiitos & näkemiin!

SISÄLTÖ

Esimerkki kotimaisen asiantuntijapalvelun myyntiesityksestä
– Millaiseen tilanteeseen esimerkki on tarkoitettu?
– Mihin esitys ei ole tarkoitettu?
– Millaisen rakenteen mukaan esitys oli laadittu?
– Mikä myyntiesityksessä menee useimmiten pieleen?
– Mitkä aivan oleelliset osuudet jäävät usein kokonaan puuttumaan?

Näin rakennat esityksen kolmessa vaiheessa
– Millaisiin kysymyksiin myyntiesityksesi kannattaisi vastata?
– Kuinka houkuttelet kuulijat kanavalle?
– Miten testaat esitystä helposti niin, että se jalostuu nopeasti?
– Millaisesta esitysmateriaalista kuulijasi eivät saa koskaan tarpeekseen?

Taittajaksi tunnissa
– Mitkä visuaalisen suunnittelun säännöt insinöörinkin on hyvä tuntea?
– Kuinka esitys muuttuu käytännössä, kun sovellat sääntöjä?
– Millaiset yleiset harhaluulot sabotoivat myyjäsi työtä?

Käytännön esimerkkejä havainnollistamisesta
– Kuinka konkretisoit vastaukset erilaisiin vaikeisiin kysymyksiin?
– Miten pakotat kuulijasi hereille & keskustelemaan?

————

Koulutuspaikka:
Scandic Helsinki Aviacongress, Robert Huberin tie 4, 01510 Vantaa

Ajankohta:
tiistai 11.2.2020

Hinta:
697 euroa
/hlö + alv 24 %. Sisältää materiaalin, lounaan ja kahvit.

Ryhmäetuhinnat:
Samasta organisaatiosta kaksi osallistujaa: 657 euroa /hlö + alv 24 %,
kolme tai useampia osallistujia: 597 euroa /hlö + alv 24 %.

Ilmoittautumisen peruutusehdot:
Peruutus on ilmoitettava viimeistään 14 vuorokautta ennen koulutustilaisuuden alkua. Myöhemmin tehtävistä peruutuksista veloitetaan 50% koulutustilaisuuden hinnasta. Mikäli osallistumista ei peruteta lainkaan, veloitetaan koko koulutustilaisuuden hinta. Esteen sattuessa koulutuspaikan voi luovuttaa toiselle samassa organisaatiossa työskentelevälle.

 

Koulutus jo pidetty. Ilmoittautuminen sulkeutunut.