fbpx

Johda puheella – johtajan puhetilanteet haltuun

Puhumisen ja esiintymisen taidot ovat tulleet johtajille yhä tärkeämmiksi. Johtaja kohtaa työssään vaihtelevan joukon esiintymistilanteita, joista hänen odotetaan suoriutuvan kiitettävästi. Johtajan osaamista myös arvioidaan yhä useammin kyvyllä tehdä vaikutus ja vakuuttaa kuulijansa.

Tässä koulutuksessa käsitellään johtajan keskeisiä puhetilanteita ja annetaan niihin konkreettisia ohjeita ja vinkkejä. Lisäksi puheella vaikuttamista ja johtamispuhetta käsitellään laajemminkin. Koulutus tarjoaa osallistujille hyvän työvälineistön, joilla puhetilanteisiin on aiempaa helpommin valmistautua ja esiintymisestä tulee vaikuttavampaa.

Vaikuttava puhetaito avaa väyliä menestyksekkääseen johtamiseen. Yleisön vakuuttaminen omasta visiosta, kuulijoiden sitouttaminen strategiaan, työyhteisön innostaminen yhteiseen projektiin, ikimuistoinen juhlapuhe, koskettavat sanat eläköityville. Nämä ovat vain muutamia esimerkkejä tilanteista, joissa johtajan onnistuminen riippuu hänen esiintymistaidoistaan. Tämä koulutus antaa keinoja loistaa näissä ja muissa puhetilanteissa.


Kenelle

Koulutus sopii organisaatioiden eri tasoilla oleville johtajille, jotka kohtaavat työssään vaikuttamiseen tähtääviä puhetilanteita. Koulutus sopii myös johtamista tukeville viestinnän asiantuntijoille, jotka suunnittelevat johtajien puheita ja esiintymisiä.


Kouluttaja Antti Mustakallio, puhetaidon kouluttaja

Antti Mustakallio on puhetaidon kouluttaja, palkittu puheenkirjoittaja ja median käyttämä kommentaattori. Vuodesta 2012 lähtien Antti on kouluttanut asiantuntijoita ja johtajia lukuisissa organisaatioissa esiintymään vaikuttavammin ja vakuuttavammin. Lisäksi johtajat käyttävät häntä puheenkirjoittajana, joita taitoja hän myös kouluttaa valtionhallinnossa.

Tiiminsä kanssa Antti järjestää vuosittain Suomen suurinta vaikuttamisviestinnän tapahtumaa Retoriikan kesäkoulua. Tammikuussa 2021 Alma Talent julkaisi Antin ja Unna Lehtipuun kirjoittaman kirjan Elämäsi paras puhe.

Kouluttajana Antti saa toistuvasti kiitosta syvälle pureutuvasta asiantuntemuksesta ja innostavasta koulutustyylistä.


Etäkoulutus toteutetaan Zoomilla.

Tämä koulutus toteutetaan Zoomilla, joka toimii etävalmennuksena mukavasti. Pidämme taukoja riittävästi. Voit kysyä ja kommentoida päivän aikana.

Saat lisätietoa Osallistumisohjeessa, joka lähetetään sinulle sähköpostitse ennen koulutusta.


Ohjelma

12.45 Ilmoittautuminen ja yhteyksien tarkistus

13.00 Koulutus alkaa

Mitä johtajan puheelta edellytetään

Kaiken vaikuttamisen perusta

Karisma ja kehonkieli

Tauko

Johtajan puhetilanteet

  • Inspiroiva ja innostava johtamispuhe
  • Suuntaa näyttävä strategiapuhe
  • Uuden tiedon julkistaminen
  • Mieleen jäävä esitelmä
  • Seminaarin avaussanat
  • Juhlapuheet
  • Kriisipuhe
  • Päätössanat

Aikaa kysymyksille

  • Tässä tiiviissä etäkoulutuksessa sinulla on mahdollisuus kysyä ja kommentoida chat-ikkunan ja halutessasi myös mikrofonin välityksellä pitkin matkaa.

16.00 Koulutus päättyy


Koulutuspaikka: Verkkovalmennus (voit osallistua mistä tahansa internet-yhteyden päästä omalla tietokoneellasi)
Ajankohta: 16.03.2021 klo 13.00 – 16.00

Osallistumismaksu etänä: 397 euroa / hlö (+ alv 24%). Valmennukseen sisältyy sähköinen koulutusmateriaali.

Ryhmäetuhinnat: samasta organisaatiosta kaksi osallistujaa: 357 euroa / hlö (+ alv 24%), kolme tai useampi osallistujaa: 297 euroa/ hlö (+ alv 24%)

Early bird -etu! Ilmoittaudu 01.03.2021 mennessä, saat vapaavalintaisen webinaaritallenteen (arvo 97 euroa).  WebAkatemian lahjalinkki toimitetaan sähköpostiisi koulutuksen jälkeen.


Peruutusehdot:

Peruutus on ilmoitettava viimeistään 8 päivää ennen koulutustilaisuuden alkua. Myöhemmin tehtävistä peruutuksista veloitetaan 50% koulutustilaisuuden hinnasta. Mikäli osallistumista ei peruuteta lainkaan, veloitetaan koko koulutustilaisuuden hinta. Esteen sattuessa koulutuspaikan voi luovuttaa toiselle samassa organisaatiossa työskentelevälle henkilölle.

 

Koulutus jo pidetty. Ilmoittautuminen sulkeutunut.