fbpx

Palvelumuotoilun ABC -koulutuksessa pääset tutustumaan palvelumuotoilun maailmaan ja sen periaatteisiin sekä opit hyödyntämään erilaisia palvelumuotoilun työkaluja omassa työssäsi. Koulutuksessa opit myös asettamaan asiakkaan kehittämisen keskiöön sekä miettimään, millaista arvoa ja millaisen kokemuksen palvelusi tuottaa käyttäjälle.

Koulutuksessa käsitellään
– palvelumuotoilun taustoja ja periaatteita
– palvelumuotoilun prosessi vaihe vaiheelta
– erilaisia palvelumuotoilun työkaluja, kuten empatiakarttaa, story boardia, havannointia ja palvelupolun rakentamista käytännössä kokeillen
– kuinka palveluita kehitetään kokeilujen kautta


Kenelle?
Koulutus sopii kaikille palvelumuotoilusta kiinnostuneille ja aiheeseen ensi kertaa tutustuville. Erityisen hyvin se sopii esimiehille sekä henkilöille, joiden työhön kuuluu palveluiden kehittämistä tai asiakastyötä.


Hyödyt
Opit hyödyntämään palvelumuotoilua ja sen työkaluja omassa työssäsi. Opit kehittämään myös asiakaskeskeisempää toimintamallia.


Ennakkotehtävä
Jotta saat koulutuspäivästä uuden tiedon lisäksi myös konkreettista hyötyä, mietithän etukäteen jo valmiiksi joko
– selkeän, pienen kehittämisen kohteen, johon organisaatiossanne kaivataan uusia ajatuksia tai
– asiakaskohderyhmän, jolle voisi lähteä kehittämään uutta palvelua.
Riittää, että toinen näistä on selkeänä mielessäsi, kun tulet paikalle. Pääsemme siitä koulutuksen aikana eteenpäin!


Kouluttaja

Outi Kinnunen on palvelumuotoilun, yhteiskehittämisen ja fasilitoinnin asiantuntija sekä pitkänlinjan valmentaja ja kouluttaja. Hän on toiminut strategisen asiakaskeskeisyyden ja organisaatiomuotoilun asiantuntijana Franklyllä sekä palvelumuotoilun opettajana Laurea-ammattikorkeakoulussa. Tällä hetkellä Outi on partnerina muotoilutoimisto Vision Factoryssa.
Outin intohimo on muotoiluajattelu toimintamallina, se miten organisaatiot voivat oppia asiakaslähtöistä ja ketterää tapaa toimia ja miten se saadaan osaksi työn arkea. Outilla on vahvaa erityisosaamista työpajasuunnittelusta, design sprinteistä sekä muotoilupeleistä.

Aikaisempia palautteita koulutuksesta:
– “Outilla on empaattinen ja hauska tyyli opettaa”
– “Kiitos todella selkeästä ja antoisasta koulutuspäivästä”
– “Innostuin todella aiheesta koulutuksen jälkeen, kiitos!”


Ohjelma

08.30 Ilmoittautuminen ja aamukahvi
08.45 Etäosallistujat: yhteyksien ja tekniikan tsekkaus
09.00 Koulutus alkaa
10.00 – 10.15 Tauko
11.45 – 12.30 Lounas
14.00 – 14.15 Iltapäiväkahvi
16.00 Koulutus päättyy

Johdatus palvelumuotoilun maailmaan ja mahdollisuuksiin
– Mistä palvelumuotoilussa on kyse
– Palvelumuotoilun historiaa
– Miten palvelumuotoilu eroaa muusta palveluiden kehittämisestä
– Mihin palvelumuotoilua voidaan käyttää ja mitä hyötyä siitä on
– Palvelumuotoilun periaatteita ja käytäntöjä

Asiakaslähtöisyys
– Arvon ja merkityksen luominen
– Oikean ongelman löytäminen
– Tulevaisuuskestävät palvelut
– Prototypointi
– Testaaminen ja iterointi

Prosessin vaiheet
– Palvelumuotoilun prosessi
– Prosessin eteneminen vaihe vaiheelta

Palvelumuotoilun prosessi ja työkalut käytännössä
– Oman tai annetun palveluidean kehittäminen palvelumuotoilun prosessin ja työkalujen avulla
– Työkaluina mm. empatia- ja sidosryhmäkartat, havainnointi, haastattelut, palvelupolku ja service blueprint

Kokeilukulttuuri osana palvelumuotoilua
– Jatkuvan parantamisen malli palvelumuotoilussa


Covid-19 – tiedote
Toimimme vastuullisesti yhteistyössä koulutushotellien ja yhteistyökumppaniemme kanssa. Noudatamme THL:n ja Valtioneuvoston ohjeistuksia ja määräyksiä. Seuraamme tiiviisti tilannetta koskien lähikoulutuksia. Asiakkaidemme ja henkilökuntamme terveys on meille ensiarvoisen tärkeää. Lähetämme lisätietoa käytännöistä asiakkaille koulutuspäivien osallistumisohjeessa. Tervetuloa koulutuksiin!


Koulutuspaikka:
Radisson Blu Royal Hotel, Runeberginkatu 2, 00100 Helsinki.
Voit osallistua koulutukseen virtuaalisesti tai tulemalla fyysisesti paikanpäälle.
Valitse ilmoittautuessasi osallistutko etänä.

Hinta:
697
euroa /hlö + alv 24 %. Sisältää materiaalin, lähikoulutus sisältää myös lounaan ja kahvit.

Ryhmäetuhinta:
Samasta organisaatiosta kaksi osallistujaa: 657 euroa /hlö + alv 24 %,
kolme osallistujaa tai useampia: 597 euroa /hlö + alv 24 %

Ilmoittautumisen peruutusehdot:
Peruutus on ilmoitettava viimeistään 14 päivää ennen koulutustilaisuuden alkua. Myöhemmin tehtävistä peruutuksista veloitetaan 50 % koulutustilaisuuden hinnasta. Mikäli osallistumista ei peruuteta lainkaan, veloitetaan koko koulutustilaisuuden hinta. Esteen sattuessa koulutuspaikan voi luovuttaa toiselle samassa organisaatiossa työskentelevälle henkilölle.

 

Koulutus jo pidetty. Ilmoittautuminen sulkeutunut.